Taas on kulunut pitkä aika siitä kun viimeksi kirjoittelin Sisun blogia. Pitäisiköhän tehdä uuden vuoden lupaus, että vuonna 2008 päivittäisin tätä blogia ihan säännöllisesti??? Toivottavasti teidän joulu on ollut rentouttava ja mukava. Meidän perhe juhli tänä vuonna joulua enimmäkseen kotinurkissa. Tänä jouluna Anu teki ensimmäisen kerran elämässään perinteisistä jouluruuista porkkanalaatikkoa ja graavisuolattua lohta. Täytyy ihan itse kehua, että maku oli molempien kohdalla kerrassaan verraton - porkkanalaatikko oli mehevän makuista ja kalan suolaus onnistui nappiin! Graavilohesta jalostui vielä ihana italialaistyylinen carpaccio, jonka resepti oli joulun alla ilmestyneessä naistenlehdessä. Jos lohicarpaccio sai veden kielelle, tässä on resepti. Valmista tulee 15 minuutissa - tosi helppoa!
Carpaccio graavilohesta (4 annosta)
200 g graavilohta
1/2 punasipuli
1 rkl kapriksia
1 tl sitruunankuoriraastetta
1 rkl tilliä
Kastike:
2 rkl sitruunanmehua
1/2 rkl hunajaa
1/4 tl valkopippuria
Tee näin:
Levitä kalaviipaleet laakeaan tarjoiluastiaan. Leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. Ripottele sipulirenkaat, kaprikset, sitruunankuori ja tillisilppu kalan päälle. Yhdistä kastikeainekset ja valuta kastike kalan päälle. Kastike kannattaa kaataa kalojen päälle hyvissä ajoin, että maku kerkeää imeytyä kaloihin.
Tässä vielä muutama joulukuva meiltä. Sisun "Amerikan täti" ilahdutti meitä Bichon aiheisilla joululahjoilla, eli Bichon ovikoristeella ja...
...joulukuusenkoristeella
Lisäksi saatiin vielä Bichon leikkuulauta ja vuosikalenteri. Ai niin, yksi lahja meinasi unohtua - saimme tietysti jouluisen ovikoristeen lisäksi toisen ovikoristeen, jota voi pitää koko vuoden. Taidamme kuitenkin sääliä meidän postinkantajaamme sen verran, että pidämme Bichon aiheista ovikoristetta vain jouluisin...
Sisu & Co. toivottavat blogin lukijoille riehakasta uutta vuotta!
P.S. Sisu ei onneksi pelkää raketteja, eli meillä voidaan onneksi nauttia uuden vuoden vaihtumisesta. Harmillista, että uuden vuoden vaihtuminen ei kaikissa koiraperheissä ole näin mukava asia. Tsemppiä rakettipelkoisiin koiraperheisiin!

Väsynyt mutta onnellinen Sisu. Ohi on!
Trimmaajan luona Sisulla on aina lauma kavereita. Tässä kuvassa Sisu ja yksi trimmikaveri!