Ollaan poikien kanssa nyt mökillä. Elokuisena aamuna aurinko paistaa ikkunasta sisään ja lämmittää mukavasti. Ulkona on kylmän yön jälkeen vielä viileää ja kosteaa. Vaikka tykkäänkin aurinkoisista syksypäivistä, kesä loppui ihan liian aikaisin. Tässä vähän tiivistelmää meidän perheen kesän tapahtumista.
Ennen juhannusta käytiin aikuisten matkalla Sodankylän elokuvajuhlilla, eli Sisu ja Sampo jäivät silloin kotikonnuille hoitoon. Sisullahan Lapin matkailusta on aikaisempaa kokemusta kun tehtiin vuonna 2007 kesäreissu Saariselälle. Valitettavasti Lappi ei meidän City-Sisuun tehnyt vaikutusta. Pitkä automatka oli painajainen, tunturissa vaivaiskoivut ja muut varvut ja oksanpätkät tarttuivat koko ajan Sisun jalkakarvoihin jne. Sisu ei siis varmaankaan ollut kovin pahoillaan siitä, ettei päässyt Sodikseen mukaan. Me aikuiset sen sijaan oltiin aivan lääpällään tähän keskikesän filmitapahtumaan. Loistavia elokuvia vuorokauden ympäri, maailmanluokan vieraita samoissa elokuvanäytöksissä kuin mekin kertomassa elokuvan teosta, tunnelmallinen elokuvateatteri Lapinsuu, ison teltan mykkäelokuvat orkesterin säestyksellä - lista Sodiksen huippuhetkistä on aika pitkä. Kerrottakoon vielä sekin, että rohkaistun menemään juttelemaan itse Peter von Baghin kanssa!
Juhannusta vietettiin mökillä Tihvet-järvellä sateisissa tunnelmissa ihan oman porukan kesken. Talviturkki pysyi tiukasti vielä tuolloin päällä itselläkin, mutta Sisu ja Sampo karttavat molemmat vettä kuin ruttoa. Laiturille pojat haluavat kyllä veden loisketta ihmettelemään, mutta Sampollakin on ilmeisesti hyvin muistissa ensimmäinen (ja todennäköisesti myös viimeinen) uintireissu viime kesältä. Silloin Samppa innostui omasta peilikuvastaan järven pinnalla niin, että hyppäsi yllättäen veteen. Uintitaidossa ei Sampolla ollut mitään vikaa, mutta ilmeisesti kokemuksena turkin kokonaan kasteleminen vapaaehtoisesti ei ollut meidän pikku-bichonin mieleen.
Juhannukselta aloitettiin 3 viikon loma ja evakkoretki. Lähdettiin nimittäin heti jussin jälkeen pakoon meidän koko kesän kestävää julkisivuremonttia ja umpeen teipattuja ikkunoita. Ensimmäinen reissukohde oli Pori, jossa pojat nauttivat taas omakotitalon pihan vartiointitehtävistä. Tosi kovilla helteillä molemmat kyllä hakeutuivat ennemmin sisälle ja yrittivät sieltä löytää viileämpää päikkäripaikkaa. Me Jaakon kanssa käytiin yhtenä päivänä Yyterissä ja siellä tuli talviturkkikin heitettyä mereen. Aivan huippua - lämmintä vettä kuin mikä!
Toinen lomaviikko oltiin mökkeilemassä ja nautittiin kesän kuumimmista, jopa + 30 C helteistä. Onneksi sisällä pääsi ilmastointilaitteen takia hellettä välillä pakoon. Päiväretki tehtiin kesäiseen Lappeenrantaan. Käytiin torilla syömässä Vedyt, eli höyrytetyt lihikset, joiden sisällä on savukinkkusiivu ja keitetty, kokonainen kananmuna. Lappeenrannan linnoitusalueella tutustuttiin Suomen vanhimpaan ortodoksikirkkoon ja linnoituksen muihin vanhoihin rakennuksiin. Siellä on myös huipputunnelmallinen kahvila Majurskassa (
www.majurska.com) - suosittelen!
Lomalla kerettiin käydä myös Pori jatseilla ja pojat matkustivat tietysti mukana. Kirjurinluodon kalliit liput (60-70 Eur/konsertti) eivät houkutelleet tänä vuonna, mutta jatsitunnelmiin pääsi kyllä kivasti jazz-kadun ilmaiskonserteissakin. Porin Suomi Areenan tapahtumista mieleenpainuvin oli YK:n pääsihteerin Ban Ki-moon ja Tarja Halosen paneelikeskustelu, jota johti Jorma Ollila.
Loman jälkeen ollaan asusteltu (edelleen remonttia paossa) mökillä. Kuten jo tuossa tekstin alussa viittasinkin, Sisu on aikamoinen City-koira. Lenkkeily mökkimaisemissa on nimittäin Sisulle myrkkyä. En tiedä onko se hiekkatie, neulaset vai muurahaiset, minkä takia Sisu ei tykkää mökillä lenkkeilystä. Kaupungissahan me heitetään tietysti aamulenkki ja joka ilta vähintään tunnin iltalenkki. Sinne ei tosiaan kumpaakaan pallopäätä tarvitse houkutella vaan molemmat suorastaan odottavat tätä "puoli seiskan" iltalenkkiä. Joskus mökin aamulenkit tehdään ihan meidän pihapiirissä, eli silloin Sisu tekee kaikki tarpeet vain jossain läheisen männyn juurella ja vaatii sen jälkeen heti takaisin sisälle mökkiin maksalaatikkoaterialle.
Maksalaatikosta tulikin mieleeni... Kertokaahan koiraihmiset, että onko teidän koiranne ronkeleita maksalaatikkojen suhteen? Uppoaako Euroshopper siinä missä Saarioistenkin maksis? Meidän pojat on nimittäin tosi hintatietoisia ja tykkäävät erityisesti näistä halvimmista merkeitä, eli Lidl ja Euroshopper ovat suosikkivalmistajia. Niissä on varmaan suolaa ja rasvaa enemmän kuin näissä kalliimmissa merkeissä...?
Elokuu ajateltiin vielä ainakin asustella mökillä, mutta katsotaan nyt koska se meidän remontti valmistuu. Hesarin saamme mökille viikolla vasta päiväpostissa, mutta viikonloppuna noin kilometrin päässä olevaan laatikkoon tulee paperille painettuja uutisia aamukymmeneen mennessä. On ihan luksusta siemailla aamukahvia ja lueskella hesaria täällä luonnon keskellä.
Oikein mukavaa alkavaa syksyä teille kaikille. Yritän laittaa kesän aikana otettuja kuvia blogiin lähipäivinä!
T: Anu, Sisu & Sampo
P.S. Sisulla seuraavan viikon aikana tuplasti kauhua tiedossa. Maanantaina mennään ekaa kertaa eläinlääkärille hammaskiven poistoon ja siitä viikon päästä pesuun ja trimmaukseen. Veikkaanpa, että tuosta "huoltoviikosta" saattaa seurata melko pitkä mökötyskausi...