lauantai 20. kesäkuuta 2009

Juhannuksen viettoa

Heipparallaa!

Lähdettiin keskikesää viettämään mökille koiralauman kanssa. Sisun lisäksi matkassa mukana ovat kaksi hurjaa, eli Norjan harmaat hirvikoirat Rolle ja Kalle. Kalle (1 v.) on ollut uusista ympyröistä vähän ihmeissään ja haukkunut tietysti kaikkea mikä vähänkin liikkuu, eli mökkinaapureita, kokkoa, järven pintaa jne. Hyvästi rauhallinen juhannus luonnon keskellä. Naapureita varsinkin käy vähän sääliksi, sillä Kalle on pitänyt omaa konserttiaan pääasiassa ulkona. Yritettiin aina välillä ottaa Kalle mökkkiin sisälle, mutta eihän se paksuine turkkeineen sisällä viihdy. Onneksi yöllä rauha saapui myös meidän mökille...
Sisu ja "isot pojat" tulevat yllättävän hyvin juttuun keskenään. Molemmat harmaat ovat Sisusta kovin kiinnostuneita, mutta etenkin Kalle yritää saada Sisun innostumaan leikeistä. Leikkiin kutsu tapahtuu läimäyttämällä Sisua tassulla päähän. Ymmärrätte varmaan, että Sisu ei ole tästä leikistä innostunut. Suuremmilta yhteenotoilta on vältytty. Eilen Sisu tosin näykkäsi neljä kertaa itseään suurempaa Kallea kuonosta, kun tämä tuli liian lähelle tunkeilemaan. Sisulla ei siis kauhesti ole itsesuojeluvaistoa.
Juhannusaaton ruokana meillä oli 2 kg savustettu lohi, uusia perunoita ja sillejä. Aivan ihanaa! Lisäksi innostuin leipomaan siirapilla maustettua mustikkapaistosta. Löysin tämän noin 15 v. sitten talteen ottamani reseptin ja ajattelin, että nyt olisi hyvää aikaa kokeilla oliko resepti säästämisen arvoinen. Täytyy myöntää, että oikein herkullista piirakkaa se oli!
Säiden puolesta olemme saaneet nauttia perinteisistä juhannuskeleistä, eli lämpötila on selvästi plussan puolella (n. +10 C) ja välillä saadaan pientä paistetta ja välillä sadetta. Hyttysistä ei sentään tällä kelillä tarvitse valittaa.
Vihta kuuluu meillä ehdottomasti juhannukseen. Tosin joudumme tyytyä vain niiden katseluun, sillä Jaakko on koivulle hyvin, hyvin allerginen. Harmin paikka!
Rauhallista juhannusta kaikille toivottavat
Anu, Jaakko, Sisu, Rolle & Kalle
P.S. Karkeakarvainen "Aappana" eli Isokuusen Aapo tulee tänään meidän vieraaksi mökille, ihquu!