Hauskaa syksyä Sisun faneille!
Yllä olevassa kuvassa ollaan vielä alkukesän tunnelmissa, mutta kyllä kesää kelpaa muistellakin näin lokakuun pimeydessä. Tsemppiä kaikille vuoden pimeimpänä aikana!
Kuvassa on ehdottomasti Sisun rakkain Onni-ystävä. Ihan pikkunappulasta lähtien Sisu on ollut onnesta soikeana aina Onnin tavatessaan. Kaverukset asuvat kovin kaukana toisistaan (300 km), eli näitä ilon ja riemun hetkiä ei ihan joka päivä päästä todistamaan - jonkun mielestä onneksi.
Sisu ja Onni ovat molemmat poikia. Sisu ei tuota asiaa ymmärrä, vaan on niin ihastunut Onniin kuin vain pieni poika voi olla. Kaverusten tapaamiset ovat olleet silkkaa riehumista: Onni reppana haukkuu ja juoksee karkuun Sisun roikkuessa väsymättä Onnin kannoilla.
Itse olen järkeillyt, eli tämä Sisun yksipuolinen ihastuminen Onniin johtuu siitä, että Onnilla ei ole samoja uroksen "machohajuja" kuin esimerkiksi naapurin Linuksella ja Arskalla, sillä Onni on leikattu koira. Linuksen ja Arskan kanssa Sisulla on normaalit jätkien leikit, eli pullistellaan omalla reviirillä, haukutaan, vähän painitaan ja lopulta ollaan kavereita. Onnin kanssa leikit ovat ihan erilaiset. Sisu tykkää Onnista niin vietävän paljon, mutta tietenkään Onni ei tuollaista hölmöilyä sulata vaan ihan selvästi nolostuu Sisun osoittamasta jatkuvasta huomiosta.
Enpä tiedä mistä löytyisi apu tähän pulmaan. On se kurja juttu, jos joudutaan meidän lemmensairas Sisu jättämään kotiin kun lähdetään Onni-koiran luokse kyläilemään.