torstai 25. joulukuuta 2008

Hyvää Joulua

Vietämme Sisun kanssa tänä vuonna reissujoulun. Aattona käytiin syömässä ja avaamassa paketteja Valkealassa ja joulupäivänä hurautetaan Poriin. Ihan mukavaa kun joulun aikana tapaa kaikki tärkeät ihmiset (ja eläimet). Eläimistä vielä sen verran, että Valkealassa asustavan puolivuotiaan Kallen kanssa Sisu ei ole oikein löytänyt yhteistä säveltä. Tämä Norjanharmaa hirvikoira on isokokoista sorttia ja herralla on täysin peräänantamaton luonne - kaikki laitetaan poikki ja pinoon ja välittömästi. Sisu ei ole ole sulattanut Kallen riehumista ja hyppimistä koskaan, ei edes Kallen vauva-aikana. Luulisin, että Sisu olisi mieluusti Kallen pomo, koska Kalle on kuitenkin Sisua nuorempi. Kalle taas on sen verran raaka jätkä, että ei missään nimessä suostu arvoketjussa Sisun alapuolelle. Tässä on juuri se ongelman ydin. Miten nämä urokset saisi viihtymään keskenään tai edes sietämään toisiaan? Nyt olis koirapsykologin neuvoille tarvetta!

Sisullekin tuli eilen pari pakettia. Tuli purutikkuja, uusi pehmolelu (kuvassa) ja älyttömän iso puruluu. Kaikki olivat oikein mieluisia paketteja, eli kiitoksia vain Sisun puolesta Pukille!

Tässä alla on vielä muutama kuva Sisun joulun vietosta. Sisu toivottaa blogin lukijoille mukavaa joulua! Muistakaa syödä hyvin :)

Uusi pehmolelu

Sisu avaa pakettia (ja siihen ei saanut kukaan muu koskea!)

Lahjakasseja tonkimassa

Joulukuusen alla hengailemassa

Ei kommentteja: