Moikka pitkästä, pitkästä aikaa! Miksihän monet näistä blogikirjoituksista alkaa aina tällä tavalla, heh heh? Pitäisi varmasti useammin kirjoitella meidän poikien kuulumisia tänne.
Sisun ja Sampon elämä on muuttunut viimeisen kuukauden aikana leppoisasta kerrostaloelämästä metsien keskellä elämiseen. Noin kuukausi sitten pakattiin liki koko irtaimistomme pahvilaatikoihin ja muutimme kesämökille. Kaukolämmitystä ja huoltoyhtiön puhelinnumeroa on tullut välillä ikävä kun lunta tulee polviin asti yhden illan aikana, tuuli vinkuu nurkissa (eristykset ei ole tosiaan samaa luokkaa kuin tavallisessa omakotitalossa!), sähköt on 26 h poikki yhteen menoon tai puu on kaatunut keskelle tietä. Auton takapaksissa on nykyään vakiovarusteena pari sahaa ja otsalamppu. Kyllä me silti täällä pärjätään, vaikka olosuhteet välillä vastustaa ihan kiitettävästi.
Sisu ja Sampo ei oo ihan riemusta kiljahdellut näistä uusista lenkkimaastoista. Tietä kyllä aurataan, mutta otsalampun valossa lenkkeily taitaa vähän poikia pelottaa - varsinkin kun omalla mökkitiellä on joka aamu tuoreet ketun tai supikoiran jäljet. Ties mitä muita villieläimiä tuolla jossain puskissa meitä vaanii. Lenkit on siis arkisin lyhentyneet lähinnä pihapiirin kiertelyksi, mutta viikonloppuisin ollaan onneksi valoisan aikaan saatu houkuteltua pojat pitkälle lenkille. Hesari meille tulee edelleen (ollaan ihan varmasti ainoat Hesarin talvikauden tilaajat tällä postinumerolla!), eli lehti on viikonloppuaamuna kiva hakea reilun kilsan päästä postilaatikolta poikien kanssa.
Hyvää ja lumista talven jatkoa koko kaveripiirille toivottavat Anu, Sampo & Sisu (kuvassa)
1 kommentti:
Terkkuja jätkät sinne mökille!
Toivottavasti teillä on lämpimät petipaikat katsottuna, on meinaan karrmeet paukkupakkaset tulossa. Olen jo ite varannut isännän nahkanojatuolin. Bonuksena halogeenilukuvalo lämmittää mukavasti, jos pipopää unohtaa sen päälle. Mulla oli tänään synttärit, sain uuden luun ja kakun, jossa oli nakit kynttilöitä. Niitä oli nääs jo 4.
terrrrveisin terrieristi Jesse
Lähetä kommentti