Täällä sitä ollaan - katulamppujen ja asfaltin äärellä, omakotitalossa ja melkein kaupungin keskustassa. Helppo kaupunkielämä on kyllä meidän perhettä varten. Sisu ja Sampo tykkäävät haistella uusia lenkkipolkuja ja tervehtivät äänekkäästi vastaantulevia koiria. Sisu kyllä hyväksyy useimmat narttukoirat (ei saa kyllä olla liian isoa ja pelottavaa rotua), mutta meidän pikkuriikkinen Sampo on sen verran arkajalka, että hän räksyttää yleensä jo hyvän matkan päästä koiran kuin koiran. Haukuttavien joukkoon mahtuvat pienet, isot, mustat, valkoiset, nartut, urokset - melkein kaikki tasapuolisesti. Johtuukohan tuo varauksellisuus Sampon arkuudesta vai puolustaako hän laumaansa (minua ja Sisua)? Vai onko Sampo mustasukkainen Sisusta, eli muilla koirilla ei ole meidän Sisu-Sampo -tiimiin tulemista? Mistä tuonkaan tietää!
Käydäänpä läpi vähän kuluneen kesän tapahtumia... Toukokuun viimeisenä viikonloppuna muutettiin tavarat sisään uuteen kotiimme. Ja sitä tavaraa on muuten PALJON. Huonekalut löysivät nopeasti paikoilleen, mutta se laatikoiden määrä... Suuri osa muuttolaatikoista dumpattiin heti suosiolla ulkovarastoon, mutta kyllä sitä purettavaa riitti sisään taloonkin ainakin 50 laatikollista! Vaikka iso osa tavarasta lensi muuton yhteydessä roskiin, paljon kyseenalaisia aarteita kulkeutui myös uuteen kotiin. Mun mielestä ihan helmi oli se jätesäkki, jossa luki "viimeiset sälät siivouskaapista". Ihan kiva, että halusin säästää vanhoja tiskirättejä ja edellistä edeltävän imurin suuttimia jne.
| Tässä osa jätesäkeistä ja muuttolaatikoista, joihin kätkeytyi paljon mielettömiä aarteita (mm. siivouskaapin viimeiset sälät).
|
Aikaisemmassa postauksessa kirjoittelin myös mun vanhempian uudesta koiranpennusta (harmaa norjanhirvikoira). Eihän siitä Seppoa tullutkaan vaan Roope. Ja ihana Roope tulikin! Roope on pennusta lähtien ollut hyvin itsenäinen. Lenkeillä Roope on ollut mukana heti ekasta päivästä lähtien ja sitten kun voimat hiipuivat, Roope malttoi olla "Äiskän" sylissä hetken aikaa huilimassa. Muuten Roope ei ole sylissä pentunakaan viihtynyt, mutta muuten Roope tykkää hengailla ihmisten ja etenkin velipoikansa Kallen kanssa.
| Roope 8 vk, kesäkuu 2012 |
| Vahvat tassut on ollut aina kaikilla meidän "norjalaisilla" heti pennusta lähtien, mutta Roope on ainoa, jolla on ollut jo 8 vk vanhana molemmat korvat pystyssä. |
| Moi! Miä oon Roope! |
Kesän aikana on myös paljon sisustettu uutta kotia. Sisu ja Sampo ovat tavallaan myös osa meidän sisustusta, sillä nämä vekkulit valkoiset pallopäät sopivat hyvin pääasiassa musta-valkoiseen sisustukseemme. Vai mitä olette mieltä asiasta?
| Sisu ja Sampo heinäkuussa 2012 |
1 kommentti:
Onnea uuteen kotiin! Hyvin maastouduttu taljaan ;-) t. Jesse - hiirten metsästäjä no 1
Lähetä kommentti