Saatiin vihdoin pihatyöt valmiiksi viime kesän aikana. Pihaurakkaan liittyi monta kommervenkkiä, joista olisi pari hyvää postausta voinut kirjoittaa, mutta menneet ovat menneitä ja meillä on nyt hieno piha. Nurmikkoa ei meillä kesäisin leikata, mutta hieno kukkalaatikko/istutusallas saatiin sentään aikaiseksi. Sinne on nyt istutettu kaikenlaista ylläriä ensi kesän varalle. Katsotaan mitkä kasveista ovat hengissä vielä ensi kesänä!
![]() |
| Tässä meidän uusi istutusallas. Tilaa on vielä jätetty yhdelle "riippapuulle" (taakse keskelle) ja kesäkukille (tulevat eteen). |
![]() |
| Parvekkeelle saatiin myös kesällä hommattua vihdoin tuolit. Väri on vähän outo, mutta alennusmyynnissä ei aina pääse valitsemaan... Nuo on ihanat löhötuolit ja menee talvella pieneen säilytystilaan. |
Kesällä käytiin reissussa Saksassa ja Itävallassa tuttavapariskunnan kanssa. Kiitos turkulaisille mukavasta seurasta ja hienoista lomamuistoista!
Kiitos myös hienosta Samppalinna tourista, jonka nämä samiset turkulaiset minulle järjestivät synttäriyllätyksenä. Samppalinnan maauimala aamuaurigossa, samppakaljat juhla-aterialla, musiikkina turkulaisia ikoneja kuten Tauski, Matti & Teppo ja tietysti Samppa Linna Shake... Illan kruunasivat vielä kesäteatteri Samppalinnan ravintolan pihalla ja paluumatkalla ihanan tunnelmalliset drinkit Park-hotellin terassilla. Se oli mukava ilta, kiitos!
Kiitos myös hienosta Samppalinna tourista, jonka nämä samiset turkulaiset minulle järjestivät synttäriyllätyksenä. Samppalinnan maauimala aamuaurigossa, samppakaljat juhla-aterialla, musiikkina turkulaisia ikoneja kuten Tauski, Matti & Teppo ja tietysti Samppa Linna Shake... Illan kruunasivat vielä kesäteatteri Samppalinnan ravintolan pihalla ja paluumatkalla ihanan tunnelmalliset drinkit Park-hotellin terassilla. Se oli mukava ilta, kiitos!
![]() |
| Kesämuistoja Turusta. Park-hotellin pihalla käytiin drinksuilla! |
Kevään ja kesän aikana olen hurahtanut kovasti geelikynsistä. Mistään tekokynsistä ei siis ole kyse, vaan oman kynnen päälle tulee geelikerros, joka tekee kynnestä vahvemman. Aikaisemmin mulla kynnet katkeili koko ajan, mutta nyt on geelikynsien kanssa tullut sellainen ongelma, että 4-6 viikon välein pitää laittaa kynnet uuteen uskoon, sillä kynnet ovat kasvaneet pituutta tuona aikana niin hirveästi. Tää on vähän turhamaista, mutta aika siistiä. Tykkään kovasti!
![]() |
| Kesäkynnet 2013 |
Sitten Sisun ja Sampan kuulumisia. Kirjoittelinkin Sisun leikkauksesta jo edellisessä postauksessa. Leikkauksen jälkeen Sisu on ollut erikoisruokavaliolla (virtsakivipotilaille suunniteltu nappularuoka), mutta en ole ihan 100 % varma onko tämä ruokavalionmuutos ollut ihan fiksua. Uusissa nappuloissa on proteiinin määrää vähennetty ja siitä suora seuraus on, että Sisu on koko ajan nälissään. Kenkiä ja pohjallisia on siis syksyn ja alkutalvenkin mittaan mennyt useampia. Olen ajatellut, että jospa siirrytään takaisin tavalliseen ruokaan ja murehditaan sitten uusista virtsakivistä, jos niitä myöhemmin taas ilmaantuu. Sisun onnellisuus on kuitenkin tärkeintä.
Sampo on ollut terve kuin pukki ja oma iloinen itsensä. Muita koiria Sampo ei kauheasti hyväksy, mutta kesän aikana on sentään yksi sydänystävä löytynyt. Meidän naapuriin nimittäin muutti ihana Elisabeth (karvainen kiinanharjakoira), jonka kanssa Samppa riehuu ja leikkii täysillä. Se on tosi ystävyyttä.
![]() |
| Sisu teki pesän lumikenkä-tuoliin. |
![]() |
| Kenkien lisäksi Sisu nappailee muitakin aarteita mm. pesusieniä pureskeltaviksi. |
![]() |
| Meidän Porin mummolaan on tullut syksyllä uusi hurjan villi Viljo-poika. Aika söpö! |
![]() |
| Sisu ja Sampo joulutunnelmissa 2013. |
Hyvää uutta vuotta 2014 kaikille eläinrakkaille ystävillemme!
T. Anu, Sisu ja Sampo








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti