maanantai 11. joulukuuta 2006

Koirien pikkujoulut

Lauantaina vietettiin Sisun ja alakerran Linuksen (2-vuotias Westie poika) pikkujouluja meillä. Oli aivan ihana katsella, kun nämä kaksi toisiaan jumaloivaa rasavilliä jätkää paini toistensa kanssa koko illan. Aina välillä pidettiin luova tauko ja maattii vierekkäin nojatuolin alla sulassa sovussa. Kymmenen minuutin hengenvetotauko riitti ja sen jälkeen pojat olivat taas toistensa kimpussa!

Pikkujoululahjaksi Sisu sai elämänsä ensimmäiset Cesar ateriat, herkkupötköjä, vinkuvan joulusukan ja denta stick krokotiiliin. Ruokapaketit tuntuu olevan meidän Sisulle ylivoimaisesti mieleisin lahja. Muutenkin ruokahalut on kerrassaan mainiot: kaikki menee alas - myös pienet kivet, männyn kävyt ja purukumin jämät - jos ei olla tarkkana.

Pikkujoulujen aikana Sisu pääsi muuten livahtamaan naapurin Linuksen ruokakupille sillä seurauksella, että Sisu veti Linuksen nappulakupin tyhjäksi hetkessä. Lauantai-illan ruoka-annos oli siis normaaliin verrattuna ainakin nelinkertainen. Ei ollut ihme, että Sisu makasi sisällä maha pömpöllään vielä koko sunnuntaipäivän. Oliskohan kaveri potenut moraalista krapulaa ylensyönnin takia? No, krapula ja pikkujoulut kuuluvat erottamattomasti yhteen, eli ei aihetta huoleen. Sunnuntaina ja tänään maanantaina Sisu on ollut vähän kevennetyllä ruokavaliolla.

Ei kommentteja: