sunnuntai 17. joulukuuta 2006

Sisun pikkujouluähky

Tein viime viikolla jääkaapin inventaarion. Kyytiä saivat monet ylipäiväiset elintarvikkeet. Tarkoitus oli heittää roskapussi ulos ennen töihin lähtöä, mutta jotenkin asia unohtui aamukiireessä. Kalkkunaleike ja piimäjuusto tuoksuivat kuitenkin Sisun nokkaan siinä määrin hyvältä, että roskapussi sai kyytiä todennäköisesti aika pian lähdettyämme kotoa. Kun Jaakko tuli kotiin ruokatunnilla, Sisu mussutteli vielä hymyssä suin piimäjuuston viimeisiä rippeitä. Oman arvioni mukaan meidän 5 kg painava pikkupoika oli nautiskellut n. 150 g kalkkunaleikettä ja 100 g piimäjuustoa. Normaalisti ruuan sekaan laitetaan 1 siivu kalkkunaleikettä, eli varovaisen arvion mukaan päivittäinen proteiiniannos ylittyi noin 20 kertaisesti!

Onneksi Sisun nauttimat sapuskat olivat vielä ainakin osittain syötävässä kunnossa ja kohtuullisesti nautittuna ihan kelpoa ravintoa koiranpennulle. Pahempi juttu olisi ollut, jos roskapussissa olisi ollut esim. suklaata, joka on koirille myrkkyä. Mutta kuka hullu suklaata roskiin heittää???

Muita haittavaikutuksia ylensyönnillä ei ollut, paitsi tietysti pienet vahingot sisätiloissa. Kakkakokkareita ja pissalammikoita löytyi kolmesta eri kohtaa uutta mattoa...

Ei kommentteja: