Moikka!
Ajattelin tulla taas pitkästä aikaa päivittämään Sisun ja meidän perheen kuulumisia blogiin.
Viime viikonloppuna meillä oli Turun kaverit kyläilemässä ja innolla odotettiin Sisun ja Liinu-tytön (Portugalinpodengo, ikä 3 kk) ensitapaamista. Sisun puolelta rakkaus roihahti heti ja TULISESTI. Rakkaus oli laittanut Sisun pään kunnolla pyörälle, sillä Sisu ei juonut, syönyt eikä nukkunut ollenkaan perjantaina. Etenkin ensimmäinen yö oli rankka kokemus Sisulle, sillä hän vahtasi koko yön makuuhuoneen oven takana ja odotti, että Liinu herää. Naapurin mukaan yön aikana oli myös kuulunut tassujen levotonta töminää jä hyppyjä ovea vasten... Hyvät yöunet olisivat kyllä Sisullekin tehneet hyvää, sillä kaveri oli painattanut "turkki putkella" Liinu-neidin perässä koko perjantai-illan.
Väsymys ei tuntunut vaivaavan vielä aamullakaan ja siitä huolestuneena sain onneksi järjestettyä Sisulle viikonloppuhoitopaikan siskoni luota. Lehtomäessä Sisu oli kuulema ensin juossut vesiryypylle, syönyt ison kasan nappuloita ja sen jälkeen mennyt onnellisesti unten maille. Sisu näki varmasti koko viikonlopun Liinusta unta :) Liinu on muuten mahdottoman suloinen koira. Koiramaisia terkkuja sinne Turun suunnalle! Matiakselle myös paljon terkkuja: onko ollut kova ikävä "läskipoika" säkkituolia???
Mulla alkoi tänä viikonloppuna taas uusi matikan kurssi. Yritän tässä syksyn aikana ottaa haltuun 7 opintopisteen edestä tilastomatematiikkaa (paha nakki tosiaan!). Ensimmäinen graduseminaarikin on jo takana, eli aika hyvällä mallilla tämä opiskeluprojekti on. Puuttuu oikeasti vain "pari kurssia ja gradu".
Energistä syksyä kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti